Puppua ja bullshittiä (30.11.2017)
30.11.2017
Tekstin kirjoittaja Marjo Siltaoja on EBEN Suomi RY:n varapuheenjohtaja, Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun yliopistotutkija ja parhaillaan Cass Business Schoolissa vierailevana tutkijana.
”Meidän organisaatiomme on eettinen ja tulevaisuusorientoinut tiimipelaajien joukkue”
”Me innovoimme yhdessä asiakkaan parhaaksi ja kannamme vastuumme”
”Meidän tehtävämme on mahdollistaa sinut ja yrityksesi tunnistamaan potentiaalisi. Olemme sitoutuneet jatkuvaan kehitykseen. Me välitämme sinusta”
Kuulostaako tutulta? Tunnistaisitko organisaatiot?
Kyllä ja ei.
Nämä kolme esimerkkiä kuvaavat yrityselämässä ja muuallakin yhteiskunnassa yleistynyttä tyhjää puhetta. Lontoossa sijaitsevan Cass Business Schoolin organisaatiotutkimuksen professori Andre Spicerin uusin kirja ”Business Bullshit” valottaa oivallisesti tätä ilmiötä keskittyen purkamaan ajatuksia siitä, miksi organisaatioiden päivittäinen tekeminen koostuu nykypäivänä entistä enemmän tyhjästä puheesta. Kenen intressejä tämä palvelee? Miten tällainen jargon on myös tarkoituksenmukaisesti merkityksetöntä?
Elämme aikakautta jossa sanojen yhteenkuuluvuus jää usein mysteeriksi. Organisaatioelämässä käytetään yhä enenevässä määrin kieltä, joita sen tuottajat eivät itsekään ymmärrä. Suuruutta tavoittelevat lausahdukset esiintyvät niin yksityisten kuin julkisten organisaatioiden puheessa. Samaan aikaan faktojen merkitys on marginalisoitunut. Onhan olemassa myös ”vaihtoehtoisia faktoja”.
Spicer tarjoilee esimerkin kokouksesta, jossa hän tunnin aikana nauhoitti 64 erilaista ilmaisua jotka kuvaavat puppupuhetta. Näihin kuuluivat esimerkiksi perinteiset “doing a deep dive” (perusteellinen tarkastelu), “reaching out” (eteen- tai ylöspäin liikkuminen) ja “thought leadership” (auktoriteettina ja mielipidejohtajana toimiminen) sekä uudemmat, kuten kuvaukset ihmisistä jotka omaavat “protected characteristics” (tarkoittaen jokaista, joka ei kuulu ryhmään valkoinen heteromies), “the aha effect” (jonkin asian tajuaminen), “getting our friends in the tent” (toisilta tuen saaminen).
Miten tällaisesta kielenkäytöstä on tullut yleisesti hyväksyttyä? Spicerin mukaan kiinnostavan tarinan tuottaminen on kuuntelijoihin vetoavampaa kuin orgaanisaatioiden arjen epävarmuuksien esille tuonti. Useat toimialat ja ammatit tarvitsevat jatkuvasti uusia käsitteitä näyttäytyäkseen vetovoimaisina ja houkuttelevina aloina. Jargonin käyttö luo myös kuvan työstä tai toimesta, jota muut eivät hallitse. Näin ollen jargonin käyttö on merkityksellistä. Esimerkiksi huomion suuntaaminen uusiin ”parhaisiin käytänteisiin” ja ”tulevaisuuden näkymiin” ohjaa katseet pois niistä useista huonoista käytänteistä, joista organisaatiot myös koostuvat. Samaan aikaan ihmiset yhä enenevässä määrin yrittävät löytää elämäänsä merkityksellistä sisältöä elämäntaito-oppaista ja mindfullness-pikakursseista, jotka tarjoavat usein samaa uskoa tulevaan jargoninsa kautta. Näin puppukieli on iskeytynyt tuulettimeen ja sykli pyörii yhteiskunnassa täydellä vauhdilla.
Puppukieli toimii myös sosiaalisena liimana mahdollistaen sosiaalisen vuorovaikutuksen hurmoshenkisessä maailmassa. Ihmiset sietävät puppukieltä johtuen sen tarjoamista hyödyistä (puppukielen toistaminen saa sinut näyttämään ammattilaiselta) sekä moraalisten vuorovaikutusnormien takia, joilla pyrimme säilyttämään omamme, muiden tai organisaation arvokkuuden. Osallistut todennäköisesti henkilöstön kehittämis- ja johtamiskursseille, joissa tehdään väritysharjoituksia. Taputamme kokouksissa täysin järjettömillekin ajatuksille, jotta säilyttäisimme omat ja muiden kasvot. Mieti mitä kollegasi vastaisivat sinulle, jos mahtavien tulevaisuusvisioiden keskellä tokaisisit, miten täyttä hevonkukkua esitetyt mantrat ovat.
Olennainen osa puppukieltä on myös sen lisääntyminen organisaatioiden ongelmatilanteissa. Puppukielellä tuotetaan korjausliikkeitä, anteeksipyyntöjä ja pahoitteluja, mutta samalla vältetään vastuuta, eikä anneta todenmukaista kuvausta siitä, mitä tosiasiassa tapahtui. Puppukielellä suoritetaan katoamistemppu tai etsitään syntipukki jostakin muualta. Organisaatioissa tapahtuu yhtäkkiä ihmeitä, joilla ikävät tapahtumat sivuutetaan.
Puppukielen kautta joudutaan myös ongelmiin. Valitettavan usein korjausliikkeet tapahtuvat saman logiikan mukaisesti. Tästä seuraa, että johto alkaa puhua etiikasta ja sen tärkeydestä. Puppukieltä tästä tulee silloin, kun halutaan luoda illuusio, että perustavanlaatuisille, ongelmaan johtaneille asioille ollaan oikeasti tekemässä jotain. Asia ei kuitenkaan välttämättä ole näin.
Puppu on joskus kivaa, eikös vain. Mutta mistä löytäisimme tulpan puppugeneraattoriin, joka luo pääsääntöisesti organisaation todellisuuden? Lopetetaan ainakin sen käytöstä palkitseminen. Koska organisaatiot oikeasti pitävät luvuista, niin tulisiko typeryydelle laittaa hintalappu? Ennen kaikkea voisimme rakentaa työympäristöjä, joissa kyseenalaistaminen ja osallistuminen ovat normeja ja joissa tarjotaan ihmisille turvaa sekä muita itsetunnon ja arvostuksen lähteitä fantasioiden sijaan.
Kirja: Andre Spicer (2017) Business Bullshit. Routledge, London.