Koronakevät ja huolenpitoetiikka

16.6.2020

Blogitekstin kirjoittaja: Ida Okkonen, Eben Suomi ry:n hallituksen varajäsen, tohtorikoulutettava Jyväskylän yliopisto

Koronakevät on ravisuttanut meidän kaikkien arkeamme – joidenkin enemmän, joidenkin vähemmän. Vaikka tätä tekstiä kirjoitettaessa Suomessa sekä monessa muussa maassa voimme hengähtää helpotuksesta akuutin kriisin hälvennettyä ja kesäkuun tuodessa uudet lievemmät rajoitukset voimaan, useimmilla huoli ei kaikkoa sormia napsauttamalla. Helsingin Sanomat (HS) uutisoi 31.5.2020 (Kauppinen, 2020), että suuri osa suomalaisista uskoo, että pahin on vielä edessä. HS:n tekemässä gallupissa ilmeni, että toukokuussa 66% suomalaisista oli huolissaan koronaviruksesta vähintään jonkin verran. HS:n haastattelema Suomen Pankin ennustepäällikkö Meri Obstbaum kommentoi, että epävarmuus tekee kuluttajista varovaisia, mikä taas osaltaan jarruttaa talouden toipumista, varsinkin, kun kulutus muodostaa yli puolet Suomen BKT:stä. Ylipäätään talouden taantumisella koronakriisin takia uskotaan olevan kauaskantoiset seuraukset niin lokaalisti kuin globaalistikin. Vaikka Suomen kotitalouksien kulutuksen merkityksen uskotaan olevan kansantaloudelle hieman alhaisempi kuin euroalueella yleensä, oletetaan sen kuitenkin pitkälti määrittävän, kuinka pitkä ja syvä talouden romahdus tulee olemaan pandemian jälkeisenä aikana. Tähän toki vaikuttaa myös globaali epävarmuus, joka hyydyttää mahdollisesti investointeja ja siten vaikuttaa heikentävästi Suomen vientiin.

Koronaepidemian aikana talous on kuitenkin monissa maissa ollut toissijainen verrattuna inhimilliseen hätään ja kärsimykseen. Suomen hallituksen asettamat rajoitustoimet ovat keskittyneet vahvasti kansalaisten terveyden suojelemiseen. Inhimillisesti ajateltuna näin on varmasti ollut paras tapa toimia – toisistamme huolehtiminen on korostunut kriisin keskellä. Huolenpitoetiikka (care ethics/ethics of care) on traditionaalisiin moraaliteorioihin verrattuna tuntemattomampi, mutta myös nuorempi etiikan teoria. Tämä 1900-luvun loppupuolella muotoutunut teoria perustuu perinteisten läntisten moraaliteorioiden (velvollisuusetiikka, seurausetiikka ja oikeudenmukaisuusteoriat) kritiikkiin ja argumentoi vahvasti niiden painottamaa yksilökeskeistä ajattelua ja universaaleihin sääntöihin nojautumista vastaan (Gilligan, 1982; Held, 1995; Noddings, 1984; Tronto, 1993). Huolenpitoetiikka taas korostaa relaationaalisuutta, toisista välittämistä, toisten hätään vastaamista, empaattisuutta, myötätuntoa ja moraalista vastuuta toisista ihmisistä ja heidän yksilöllisistä tarpeistaan. Perinteisten moraaliteorioiden ja huolenpitoetiikan suhdetta voidaan kuvailla dualistisesti ja yksinkertaistetusti esimerkiksi seuraavasti: abstraktia – konkretia, itsenäisyys – riippuvuus, ja objektiivisuus – subjektiivisuus.

Onko koronakriisi muuttanut suhtautumistamme toisiimme ja arvojamme modernissa kulutusyhteiskunnassamme, jossa kapitalismi määrittää pitkälti valintojamme ja tapaamme elää? Onko arvoasteikolla enää kärjessä tuottavuus, tehokkuus, jatkuva kasvu ja tuottojen maksimointi? Vai olemmeko havahtuneet myös muihin asioihin – elämän peruskulmakiviin – kuten terveyteemme, läheisiimme ja yhteisöllisyyteen – jotka usein jäävät itsestäänselvyyksiksi arjen oravanpyörässä? Onko kriisi vavisuttanut maailmaamme siinä määrin, että silmämme ovat avautuneet ’pehmeämmille’, inhimillisemmille, arvoille? Onko paluuta enää vanhaan normaaliin, jossa talous sanelee säännöt ja raamittaa tapaamme arvottaa asioita – usein myös henkilökohtaisessa elämässämme?

Vapaa markkinatalous on kaksijakoinen asia ollessaan mahdollisuuksien luoja ja samalla niiden rajoittaja. Länsimainen talousajattelu perustuu jatkuvaan kasvuun, joka taas osaltaan mahdollistaa ihmisten hyvinvoinnin lisääntymisen. Toisaalta jatkuvan kasvun malli vaatii uhrauksia – on sitten kärsijöinä luonnon monimuotoisuus tai ihmiset itse. Koronakriisin aikana on usein tullut vastaan lausahdus: ”Hoito ei saa olla vaarallisempaa kuin sairaus”. Tätä ajattelua on sovellettu esimerkiksi Ruotsissa, jonka linja on eronnut merkittävästi muista pohjoismaista kriisin aikana. Useiden muiden maiden rajoittaessa normaalia elämää muun muassa sulkemalla kouluja, ravintoloita ja muita palveluita, Ruotsi on pyrkinyt joukkoimmuniteettiin ja estämään talouden romahtamisen, jonka muut maat rajoituksineen joutuvat olettavasti kohtaamaan. Toisaalta nyt Ruotsissa kohistaan tehdyistä strategisista valinnoista. HS:n mukaan (Pelli, 2020) koronakonsensus on särkymässä, kun Ruotsissa koronakuolemia on noin neljä kertaa enemmän kuin muissa Pohjoismaissa, yli 4500. Myöskään JYUnity-lehdessä 30.4.2020 haastatellun terveystaloustieteeseen erikoistuneen Jyväskylän yliopiston professorin ja Palkansaajien tutkimuslaitoksen erikoistutkijan Petri Böckermanin mukaan terveyden ja talouden vastakkainasettelu ei ole yksiselitteistä. Talouden taantumasta on usein vakavia kansanterveydellisiä seurauksia. Muun muassa pitkäaikaistyöttömyys ja sitä seuraava ahdinko ja pahoinvointi iskevät usein tiettyyn sosioekonomiseen luokkaan. Eittämättä koronapandemia aiheuttaa toisille enemmän huolenaihetta kuin toisille ja eriarvoisuuden pelätään kasvavan entisestään – näin siis yksilöllisellä kuin valtiontasollakin.

Minkälaista johtajuutta sitten kriisin keskellä kaivataan? Voisi kuvitella, että kriisin vaikuttaessa meihin jokaiseen luoden omat huolemme ja haasteemme, empaattisuus, myötätunto, toisen kuunteleminen ja ’toisen saappaisiin astuminen’ ovat hyviä lähtökohtia lähteä rakentamaan yhteistä toimivaa ja kestävää kokonaisuutta. Dialogin merkitys on suuri ja toisen kohtaaminen tasavertaisena keskiössä. Kuunteleminen ja tarpeisiin vastaaminen jokaisen omilla resursseilla luo tukevan ja kestävän ilmapiirin, jossa jokainen osaltaan rakentaa luottamusta suhteissa. Myötätunto ja empaattisuus ovat elintärkeitä suhteiden muodostamisessa ja säilyttämisessä, ja tunteilla on tärkeä osansa, kun luomme yhdessä merkityksiä ja pyrimme ymmärtämään toisiamme (Lawrence ja Maitlis, 2012; Nicholson ja Kurucz, 2019; Tomkins ja Simpson, 2015). Pitämällä huolta toisistamme edistämme yhtä lailla omaa kuin toistenkin hyvinvointia ja kehittymistä. Huolenpitoetiikassa ihmisten väliset suhteet nähdään siis ontologisesti ja moraalisesti perustavanlaatuisina (esim. Noddings, 1984) – niin henkilökohtaisesti kuin poliittisestikin.

Näin kriisin aikana kuin myös sen jälkeen, inhimillisyyden ja relaationaalisuuden korostaminen on olennaista, mutta nähtäväksi jää, onko kriisi meille mahdollisuus vai pelkästään talouden taantumaa ja sen lietsomaa eriarvoisuutta ja kipuilua. Voisiko tulevaisuudessa esimerkiksi globalisaatio tarkoittaa enemmän yhteistyötä kuin talouskasvulle ominaista tuotannon ulkoistamista halvempiin maihin? Voisiko tulevaisuus ja kehitys olla hitaampaa ja kestävämpää? Helsingin Sanomien (Sirén, 2020) haastattelema feministiseen, poststrukturalistiseen ja posthumaaniin tutkimukseen erikoistunut professori ja filosofi Rosi Braidotti toteaakin koronan jälkeisestä ajasta, että: ”On yhä mahdollista, että siitä tulee maailma, jossa keskinäinen riippuvuus ymmärretään välttämättömyydeksi, joka ei ole heikkous.”

Lähteet:

Gilligan, C. (1982). In a different voice: Psychological theory and women's development. Harvard University Press, Cambridge, MA.

Held, V. (2005). The ethics of care: Personal, political, and global. Oxford University Press, NY.

Kauppinen, L. 2020. Pahin on vasta edessä koronakriisissä, uskoo iso osa suomalaisista – Huolella voi olla kauaskantoisia vaikutuksia talouteen. Helsingit Sanomat, 31.5.2020.

Lawrence, T. B. and Maitlis, S. (2012). Care and possibility: Enacting an ethic of care through narrative practice. Academy of Management Review 37(4), 641-663.

Nicholson, J. and Kurucz, E. (2019). Relational leadership for sustainability: Building an ethical framework from the moral theory of ‘ethics of care’. Journal of Business Ethics 156(1), 25-43.

Noddings, N. (1984). Caring: A feminine approach to ethics and moral education. University of California Press, Berkeley, CA.

Pelli, P. 2020. “Jonkun on sanottava, että keisarilla ei ole vaatteita” – Ruotsin koronaviruspolitiikka sai ankaraa arvostelua puoluejohtajien suorassa tv-väittelyssä. Helsingin Sanomat, 7.6.2020.

Sirén, V. Ihmiskeskeisyys uhkaa ihmislajia. Helsingin Sanomat, 30.4.2020.

Tomkins, L. ja Simpson, P. (2015). Caring Leadership: A Heideggerian Perspective. Organization Studies 36(8), 1013-1031.

Tronto, J. C. (1993). Moral boundaries: A political argument for an ethic of care. Routledge, New York, NY.

Vuori, I. Korona jättää jälkensä terveyteen ja talouteen pitkäksi aikaa. JYUnity, 29.4.2020. https://jyunity.fi/tieteessa/korona-jattaa-jalkensa-terveyteen-ja-talouteen-pitkaksi-aikaa/ Vierailtu 31.5.2020

Blogitekstin kirjoittaja Ida Okkonen on Eben Suomi ry:n hallituksen varajäsen. Hän työskentelee Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa johtamisen opintosuunnassa tohtorikoulutettavana.